sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Korujen tekoa lasten kanssa

Lasten kanssa on ihana askarrella. Varsinkin, kun oma 9-vuotias tyttö on innostunut korujen tekemisestä ja nyt innostunut tekniikoidenkin oppimisesta. Tytön ensimmäinen vaijerikoru syntyi söpöistä mandariini-fimohelmistä (tosin vaaleanpunaisista). Korujen värkkäyksen lisäksi tyttö on innostunut valokuvaamisesta, tämän mandariinikorun kuvauksen hoiti alusta loppuun tyttö itse. Aikaisemmin teimme tytölle  yhdessä kakkukorut.





sunnuntai 19. heinäkuuta 2015

Matkamuisto mukaan

Tämän kesän pidempi reissu tehtiin Barcelonaan, Espanjaan. Sieltä otin mukaan rantahiekkaa, ja nyt se on pullotettu avaimenperään tai ehkäpä ripustan sen vielä kesäkassiin."May you always have a shell in your pocket & sand between your toes". Olkoon taskussasi aina simpukka ja hiekkaa varpaidesi välissä..

perjantai 29. toukokuuta 2015

Joka vuosi jotain käsintehtyä

Joka vuosi yritän antaa läheisille jotain käsintehtyä. Tänä vuonna tyttären 9-vuotissynttäreiksi tein kaulakorun värikkäistä vähän muodokkaammista simpukankuorihelmistä. Hopeoituja välihelmiä ja lukko, tämä ei muuta kaivannutkaan. Kaulakoru + rannekoru - ihan hauskat tulivat, ja saajakin tuntui tykkäävän.


torstai 2. huhtikuuta 2015

Korukarpalo goes vintage

Kauan olen vintage-tyylisiä koruja mielessäni suunnitellut ja pikkuhiljaa materiaaleja haalinut.. Kohta on kokonainen vintage-kokoelma syntymässä! Yksi ensimmäisistä "tuotannossa olevista" tuotteista on kapussikoru, johon voi laittaa millaisen kuvan ikinä haluaa. Kaikkein kätevin on esim. koulukuvan passikuvakoko. Tässä yksi lahjaksi annettava koru, jossa käytetty n. 2,5cmx 3,5cm koulukuvaa. Koruntekijä huomaa tässäkin yhden suurimmista haasteista; valokuvaamisen. Kuva ei tee ikinä oikeutta koruille, ne ovat luonnossa aina jotenkin kauniimpia. Tässä kapussikorussa lasi heijastaa mm. ikkunoista tulevan valon. Tämä koru on tehty antiikkipronssatuista korunosista ja lasista.


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Tervetuloa

Tervetuloa Korukarpalon blogiin!
Korukarpalon puoti syntyi syksyllä 2014. Käsillä tekeminen on ollut kauan rakas harrastukseni, monenlaista olen tehnyt; pienkalusteiden entisöintiä, kipsitöitä, koristemaalausta, korujen tekemistä, sisustamista, korttien ja pikkutaulujen tekemistä jne... Vanha blogini "Decormade by Sipe" kertoi jotain tekemisistäni. Tervetuloa seuraamaan uutta blogia, jossa on tarkoitus - aina kun ehtii - kertoilla korujenteon ja askartelun maailmasta kuten se minulla tulee vastaan :-).